Kuukausisäästäminen

Molemmilla budjetisteilla on rahaa edellyttäviä tavoitteita ja unelmia. Monet liittyvät kuluttamiseen: rakastamme matkustelua ja haluamme satsata siihen. Lisäksi matkoilla sallimme itsellemme shoppailun, jota emme Suomessa pahemmin harrasta. Tästä olemmekin jo aiemmin puhuneet. Sen lisäksi haluamme laittaa rahaa poikimaan, eli tehdä sijoituksia – suurimpana niistä viime viikolla ostettu asunto! Näiden unelmien ja tavoitteiden mahdollistamiseksi säästämme joka … Jatka artikkeliin Kuukausisäästäminen

Sijoitusasunto – unelmasta todeksi

Aiemmin tällä viikolla kerroimme innostuksestamme sijoitusasunnon ostoon. Aloitimme prosessin Oikotietä selaamalla ja laskelmia tekemällä. Mikä voisi olla potentiaalinen asunnon velaton hinta? Entä vuokrataso? Mitkä kaupungit ja alueet tuottaisivat parhaan panos-hyöty-suhteen? Päädyimme laskelmissamme siihen, että pääkaupunkiseutu on meille paras valinta tämän asunnon sijainniksi. Ehdoton kriteeri oli erinomaiset julkiset liikenneyhteydet junalla tai metrolla, raiteiden siirtymisestä muualle kun … Jatka artikkeliin Sijoitusasunto – unelmasta todeksi

Miksi haluamme sijoitusasunnon?

Jo esittelyssämme kerromme haaveilevamme sijoitusasunnosta. Muistan yhä hetken, jolloin keksimme haluavamme yhteisen sijoitusasunnon: olimme lenkillä ja keskustelimme vanhempiemme sijoitusasunnosta. Vuotta en muista, mutta silloin ajatus juolahti mieleemme – hankitaan yhdessä sijoitusasunto jonain päivänä! Olimme seuranneet sivusta vanhempiemme muutamaa sijoitusasunnon hankintaa ja olimme osallistuneet niiden vuokraamiseen sekä itse sijoituskohteiden etsimiseen. Perheemme on läheinen ja toisia autetaan … Jatka artikkeliin Miksi haluamme sijoitusasunnon?

Mihin laittaa yllättävä bonus?

Viime aikoina on tullut painettua pitkää päivää erään työprojektin parissa. Kuten sanonta kuuluu, lopussa kiitos seisoo, ja kuulin tällä viikolla saavani kertaluonteisen bonuksen tämän projektin ansiosta. Jess! Bonus tulee ensi kuun palkan yhteydessä. Verokarhun otettuaan osansa, tilille putkahtaa noin 1500 euroa. Heti bonuksesta kuultuani alkoi kuumeinen pohdinta siitä, mihin tuon rahan laittaisin. Faktahan on, että … Jatka artikkeliin Mihin laittaa yllättävä bonus?

Pesämunaa jälkipolville

Viime viikonloppu oli siitä onnekas ja harvinainen, että näin samana viikonloppuna kaikki kolme kummilastani, seitsemän vuotta täyttävän kummipojan kanssa käytiin sushilla (hänen lempiruokansa!) ja kaksivuotiaiden kaksosten kanssa uimakoulussa. Kummilapsille on ihana ostaa leluja, kirjoja, vaatteita ja pelejä, ja lapsen ilo lahjasta lämmittää kummitädin sydäntä! Kummitäteinä koitamme lahjojen ostossa pitää mielessä myös lasten tulevaisuuden, ja annamme … Jatka artikkeliin Pesämunaa jälkipolville

Helmikuun kulukatsaus Maura

Maura vietti noin puolet helmikuusta lomamatkalla, mikä näkyy helmikuun kuluerittelyssä sekä ravintolakuluissa että vaateshoppailussa, vaikka tämänkertainen lomakohde tarjosi poikkeuksellisen vähän ostosmahdollisuuksia. Mauran helmikuu näyttää tältä: Tulot: Nettopalkka 3490 Menot: Asuminen 890 Sijoitukset 150 Ruoka 250 Auto 500 Vaatteet ja sisustaminen 210 Vakuutukset 120 Ravintolat 180 Kosmetiikka ja kampaaja 0 Matkustelu 260                                                                 Lääkkeet, terveys 30 … Jatka artikkeliin Helmikuun kulukatsaus Maura

Säästäjän elämäkö ankeaa?

Lähes kuka tahansa pystyy säästämään ja sijoittamaan pienen prosentin tuloistaan. Sanomme lähes kuka tahansa siksi, että tiedostamme olevamme etuoikeutetussa asemassa, jossa rahaa saa kuukausitasolla säästöön - kaikilla aidosti näin ei ole. Kuitenkin moni, jolla rahaa voisi jäädä säästöön, huomaa palkkapäivän lähestyessä, että tilin saldo näyttää nollaa ja tässäkin kuussa palkka tuli ja palkka meni, ennen … Jatka artikkeliin Säästäjän elämäkö ankeaa?

Helmikuun kulut

Doriksen helmikuusta ensimmäinen viikko kului edelleen Thaimaan lämmössä. Kuten tammikuun kulukatsauksessa kerroin, suurin osa reissun ruokailuista hoitui joululahjaksi saadulla matkarahalla. On rehellisesti sanottava, etten enää osaa sanoa, paljonko rahaa reissuun meni helmikuun puolella. Niinpä tämän kuun kulukatsaus sisältää oikeasti vain kolmen viikon kulut. Tulot: Nettopalkka 2 523 Kulut: Asuminen 370 Sijoitukset 155 Opintolainan lyhennys 82 … Jatka artikkeliin Helmikuun kulut

Oma koti vs. vuokralla asuminen

Yksi Budjetistien kaveripiireissä kovasti puhuttava aihe on omistusasuminen ja vuokra-asuminen. Suomessa elää vahva omistusasumisen tapa, ja yli 70 % suomalaisista on valinnut asuintavakseen omistusasumisen (https://suomifinland100.fi/nain-suomessa-asutaan/). Samaan aikaan pankkien asuntolainojen myöntäminen on viimeisten reilun kymmenen vuoden aikana tiukentunut ja vaade oman pääoman osuudelle kasvanut. Mitä tästä kaikesta pitäisi ajatella? Pääkaupunkiseudulla vuokralla asuminen markkinavuokraisissa asunnoissa ei nykyisellä … Jatka artikkeliin Oma koti vs. vuokralla asuminen

Mauran tammikuu

Mauran tammikuu starttasi uuden vuoden normaalia suuremmilla menoilla, sillä sinne osui suurin osa tammi-helmikuun vaihteessa tekemäni ainutlaatuisen Karibian matkan kuluista. Matkakuluista ainoastaan lennot allokoin ostokuukaudelle viime vuoden puolelle. Tältä näyttävät Mauran tulot ja menot tammikuulta: Tulot: Nettopalkka 3240 Menot: Asuminen 840 Sijoitukset 150 Ruoka 220 Auto 790 Työttömyyskassan vuosimaksu 100 Vaatteet ja sisustaminen 40 Ravintolat … Jatka artikkeliin Mauran tammikuu