Miksi luovuimme ripsienpidennyksistä

Joitain vuosia sitten moni asia oli Budjetistien elämässä toisin. Elämään kuului opiskelu, osa-aikainen työssäkäynti ja vuokra-asuminen. Ei siis ollut säännöllisiä kunnon tuloja, muttei myöskään suuria menoja. Rahaa laitettiin pienissä määrin säästöön, silloin kun mahdollista, mutta rahaa käytettiin kaiken kaikkiaan hyvin eri tavoin kuin nykyään. Shoppailtua tuli aina, kun mahdollista – tähän ”kannusti” myös työpaikan sijainti Helsingin keskustassa ja sen myötä jokapäiväinen vaateliikkeiden ohi kulkeminen. Lisäksi aamuja helpottamaan ja ulkonäköä ehostamaan oli hankittu ripsienpidennykset.

Kuten olemme aiemmin kirjoittaneet, shoppailua olemme roimasti vähentäneet viime vuosina. Muutos tapahtui hiljalleen, kun rupesimme enemmän kiinnittämään huomiota kuluihimme ja siihen, mihin haluamme rahamme käyttää. Myös työpaikan sijainti automatkan päässä, kaukana keskustan houkutuksista, on vähentänyt shoppailua kuin itsestään. Ripsienpidennysten osalta luopumispäätös tuli kuitenkin kertaheitolla. Ripsien laittaminen maksoi noin 90 euroa ja niiden huolto (allekirjoittaneella 3 viikon välein) maksoi 50 euroa. Tämä tekee vuodessa lähes tonnin! Tämän tajuttuamme ripsistä luopuminen oli ilmiselvää. Tuon summan sijoitamme paljon mieluummin matalakuluisiin ETF:iin kasvamaan korkoa korolle.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Totta kai joskus aamuisin kaipaisi ripsienpidennysten tuomaa nopeutusta aamurutiineihin, mutta kustannuksia miettiessä ikävä haihtuu hetkessä. Sitä paitsi, juhlia varten voi liimata irtoripset näyttävyyttä tuomaan, murto-osalla pidennysten hinnasta!

Mistä sinä olet luopunut kuluja karsiaksesi? Oletko sallinut itsellesi jonkin luksuksen – kulut tiedostaen?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s