Edessä auton osto

Doris on viime vuodet huristellut työn kautta hankitulla leasing-autolla, jonka kokonaiskulut (bensoineen) ovat olleet noin 320 euroa kuukaudessa. Tästä autosta luopuminen häämöttää nyt kuitenkin edessä leasing-ajan päättyessä, ja edessä on uuden auton hankkiminen. Tähän asti käytössä ollut työpaikan liisari ei ole enää vaihtoehto, joten lähikuukausina täytyy joko:

  1. ottaa autoliikkeen tarjoama yksityisleasing
  2. ostaa uusi auto tai
  3. ostaa käytetty auto.

Lähtökohtaisesti olen kaiken vuokraamista vastaan, mutta esimerkiksi tässä laskelmassa neljän vuoden pitoajalla laskettuna leasing on melkein saman hintainen kuin oma uusi auto. Leasingissa riskinkaihtajaa houkuttelevat ennakoitavat kulut – oma auto taas on oma, jota maksaa itselleen ja jonka pystyy tarvittaessa myymään, jos esimerkiksi jäisi työttömäksi.

Suunnittelen kuitenkin pitäväni autoa pidempään, kuin tuon neljä vuotta, joten olen uuden tai käytetyn ostamisen kannalla. Uudessa autossa houkuttaa takuu, joka auttaisi kulujen ennakoitavuuteen. Jotkut automerkit mainostavat jopa seitsemän vuoden takuuta, mikä toki riskinkaihtajaa kiinnostaa! Uuden auton arvo tunnetusti romahtaa, kun sen ajaa ulos autoliikkeestä, mutta haittaisiko se, jos suunnitelmana on pitää autoa vaikkapa 10 vuotta.

Kuvahaun tulos haulle tesla

Tällä kelpaisi ajella auringonlaskuun… (Kuva: tesla.fi)

Kannattavinta olisi toki ostaa auto käteisellä. Valitettavasti tilillä ei kuitenkaan ole sellaista summaa kuleksimassa, joten auton osto on pakko toteuttaa rahoituksella. Autolaina on melko kallista esimerkiksi asuntolainojen korkotasoon verrattuna, vaikka autorahoituksia vaikuttaa tällä hetkellä saavan 3-4 % luokkaan. Minullahan on jo kahden asunnon asuntolaina, joten lisävelan ottaminen ei hirveästi houkuttele… Mutta ei auta, työpaikkani sijainnin takia auto on välttämätön, joten sellainen on hankittava. Ja myönnettäköön, olen yksityisautoilun suuri ystävä, joten vaikka olisin töissä kilometrin päässä kotoa, haaveilisin silti auton omistamisesta.

Tästä päästäänkin seuraavaan pohdintaan, nimittäin autoilun ympäristövaikutuksiin. Koen suurta huolta ja ahdistusta ilmastonmuutoksesta ja siksi haaveissa on vähäpäästöinen hybridiauto. Mieluiten toki haluaisin sähköauton, mutta sellaiseen eivät taloudelliset rahkeet riitä.

Miten sinä olet ratkaissut autoasiasi? Miten vertailit kuluja?

2 kommenttia artikkeliin ”Edessä auton osto

  1. Leasing on varmasti tosi kätevä kun ei ole jatkuvaa tarvetta vuodesta toiseen autoilulle. Ei tuo hinta silloin pahakaan ole. Olen kuitenkin tuuminut vaihtoautoa, jolloin hinta ei ole niin paha vaikkei autolla ihan joka päivä ajetakkaan. Mutta työreissuja tulee kuukaudessa useampi jolloin auto on ehdoton.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s