Kiinteistösijoitussalkku kasvaa!

Sijoitusasunnon osto reilu vuosi sitten oli meille unelmien täyttymys. Nälkä luonnollisesti kasvaa syödessä ja mielemme tekisi ostaa toinenkin sijoitusasunto, mutta a) meillä ei ole rahaa/vapaita lainanvakuuksia ja b) riskinkaihtajina haluamme hetken aikaa maksella lainoja pois ja kasvattaa oman pääoman suhdetta velkaan. Pikkuhiljaa alkoi kuitenkin mielissämme itää ajatus pienemmästä ja mahdollisesti jopa kannattavammasta sijoituksesta – autohalliosakkeesta. Aloimme sivusilmällä lueskelemaan autohalleihin sijoittamisesta ja eri alueiden autopaikkatilanteista. Tietoisuuteemme nousikin muutama alue pääkaupunkiseudulla, joilla on paljon asuntoja, mutta hyvin niukasti autopaikkoja, eli kysyntä ylittää tarjonnan.

3227610d77894fbd9f317b393c202540

Ostimme sijoitusasunnon reilu vuosi sitten ja melko tarkalleen vuosi myöhemmin saimme “pikkuruiseen kiinteistösalkkuumme” uuden asukin, nimittäin autohalliosakkeen!

Ajatus autopaikasta iti mielessä, mutta arjen kiireissä sen eteen ei aktiivisesti tehty mitään eikä meillä ollut aavistustakaan siitä, miten pankki suhtautuisi uuteen lainapyyntöön. Vaadittiinkin Dorikselle pahempi flunssa ja pitkähkö sairasloma, jonka loppupuolella Doriksella oli tylsää ja ylimääräistä energiaa alkaa selvitellä autohalleja sopivilla alueilla. Lopulta löytyikin pari potentiaalista hallia, joissa oli paikkoja myytävänä ja kaiken lisäksi pankki näytti vihreää valoa lisälainalle. Tällä kertaa kuitenkin kyseessä oli sijoituslaina ja korko oli melkoinen (melkein kaksi prosenttia!). Pienen excelinpyörittelyn jälkeen päädyimmekin siihen, ettemme halua maksaa niin paljon ylimääräistä koroista, koska olimme keksineet toisenlaisen rahoitusmallin: uudiskohde, jossa on parin vuoden lyhennysvapaa! Onneksemme juuri tällainen kohde erinomaisella sijainnilla oli jokunen kuukausi sitten valmistunut ja siellä oli vielä vapaita paikkoja myynnissä.

Maksamalla ostohetkellä 50% kauppahinnasta käteisellä saimme kaksi vuotta lyhennysvapaata ennen kuin loput 50% tulevat maksuun. Myyntihinnan saimme kasattua säästöistämme ja toisen puolikkaan ehdimme säästämään kahden vuoden aikana, jolloin saamme myös loppuosan maksettua käteisellä, kun lyhennysvapaa loppuu. Jiihaa! Päätös ei tosin ollut ihan helppo tehdä, nimittäin Dorikselle jäi autopaikan oston (ja parin kuukauden takaisen auton oston) jäljiltä melkoisen vaatimaton puskurikassa säästötilille. Päädyimme kuitenkin ottamaan harkitun riskin ja pienentämään säästöjämme ja saimme kuin saimmekin autopaikan ostettua ilman omaa lainaa!

Kun paikka oli ostettu, laitoimme ilmoituksen pikapikaa nettiin ja muutamassa päivässä oli vuokrasopimus allekirjoitettu luotettavan oloisen henkilön kanssa, joka juuri muutti alueelle. Vuokratuotto on lähes prosentin parempi kuin sijoitusasunnossamme (tosin vuokratuottolaskelma ei huomioi rahoitusvastikkeen verovähennyshyötyjä ja siksi se ei mielestämme ole täysin vertailukelpoinen uudiskohdetta arvioitaessa). Vuokran olimme määrittäneet seuraamalla alueen vuokrattavien autopaikkojen hintoja.

Oletko sinä sijoittanut tai harkinnut sijoittavasi autopaikkoihin?

Yksi kommentti artikkeliin ”Kiinteistösijoitussalkku kasvaa!

  1. Paluuviite: Huhtikuun kuukausikatsaus | Budjetistit

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s