“Haluaisin lisää rahaa säästöön, mutta kaikki tilille tuleva tuntuu häviävän seuraavaan tilipäivään mennessä – mikä avuksi? Mistä voin omassa arjessa säästää rahaa?”
Olemme saarnanneet puskurirahaston eli hätävarakassan säästämisestä, ja tarve tälle korostuu nyt, kun talousnäkymät ovat sumuiset. Itse pidämme tavoitteena saada säästettyä kolmen kuukauden kiinteitä kuluja vastaava summa – Doriksella 5 160 euroa – omalle emergency fund -nimiselle tilille, johon en koske ellei ”paha päivä”, esimerkiksi irtisanomisen muodossa, osu kohdalle. Kaikkien kannattaa säästää tällainen summa, ellei sellaista ole jo olemassa.
Käynnissä olevan kauhean koronatilanteen harvoina positiivisina puolina ovat monilla olosuhteiden pakosta kulut nyt pienentyneet, kun muun muassa ravintoloissa ei voi käydä. On kuitenkin riski, että nettishoppaaminen kasvaa merkittävästi ja vapautuneet rahat tulee lähes huomaamatta kulutettua. Itsekin saatan välillä eksyä Zalando Loungen uutuuksia tarkastelemaan… Suosittelemme lämpimästi harkitsemaan jokaista ostosta viikon ajan. Jos ostos vielä viikon kuluttuakin tuntuu tarpeelliselta rahankäytöltä, niin ei muuta kuin tuote ostoskoriin! Omasta kokemuksesta voimme sanoa, että aika harvoin uusi sisustusesine/huppari/kolmannetkymmenennet joogapöksyt tuntuvat enää viikon kuluttua kovin välttämättömältä.
Doris on aloittanut budjetoimisen (itse asiassa montakin kertaa, mutta nyt tuntuu vihdoinkin löytyneen toimiva budjetointimetodi, siitä lisää myöhemmin!) ja se on osoittautunut hyväksi tavaksi miettiä tarkkaan, mihin jokainen euro menee. Budjetti ei ole kiveen hakattu, vaan sitä muokataan pitkin kuukautta. Esimerkiksi tässä kuussa vitamiineihin ja särkylääkkeisiin meni rahaa enemmän kuin olin kuvitellut, joten pienensin hieman ruokakauppaan allokoitua summaa ja tasasin siten budjetin.
Kaupassa voi säästää merkittävästi suunnittelemalla ruokansa esimerkiksi viikoksi kerrallaan ja käymällä kerralla isosti kaupassa (mikä on toki erityisesti korona-aikana hyvä). Itse olen tehnyt neljälle viikolle ruokalistan, jossa on kolme lämmintä ruokaa per viikko. Sen lisäksi minulla on lista perustuotteista, kuten leipää ja hedelmiä, joita syön joka viikko melko vakion määrän. Valmis ruokalista on helpottanut massiivisesti kauppalapun suunnittelua ja olen ensimmäistä kertaa elämässäni jopa innostunut ruoanlaitosta!

Kuva täältä
Ruokakaupassa hyödynnän monessa tuotteessa kaupan oman merkin, kuten Rainbow’n ja Pirkan kirsikkatomaatit ja fetat (sama juttu muuten myös apteekissa, halvemmalla pääsee ostamalla rinnakkaislääkettä esimerkiksi Buranan sijaan). Toisaalta kahvikauramaidossa ja soijajogurtissa ostan aina parasta mahdollista mielestäni, en halvinta. Lompakolla voi myös äänestää arvojensa puolesta. Bulkkituotteissa, kuten hammastahnassa, vessapaperissa ja tiskiaineessa suosin Tokmannin tai Lidlin alennuksia ja ostan isot satsit kerralla varastoon. Näin säästyy lompakon lisäksi ympäristöä, kun ei tarvi aina hammastahnan loppuessa kiiruhtaa autolla kauppaan sitä hakemaan. Kauppalistan suunnittelu myös vähentää todennäköisyyttä eri heräteostoksille tuorepastasta suklaapatukoihin 🙂
Autosta puheen ollen, kevään tultua pyöräkelit ovat vihdoin saapuneet ja liikkumisen voi hoitaa edullisemmin ja ekologisemmin pyörällä auton sijaan. Samalla liikuntaa voi harrastaa ilmaiseksi ilman esimerkiksi salijäsenyyksiä pyöräilemällä, lenkkeilemällä tai kotijumpalla – omia suosikkejamme kotijumppa-appeihin ovat Nike Training Club ja 7M Workout (ilmaisia) sekä Yogaia (maksullinen).
Doris otti alkuvuodesta urakaksi kirjoittaa auki jokaisen vakuutuksensa sisällön ja täytti exceliin vastaavat kilpailijoiden vakuutukset. Niin meni vakuutusyhtiö vaihtoon ja säästöä syntyi melkein 300 euroa vuodessa! Samoin hyvää säästöä voi saada myös verovähennyksistä. Kannattaa katsoa, voiko työmatkan tai työhuoneen perusteella tai sijoitusasuntoon tai osakesijoituksiin liittyvistä menoista saada verovähennyksiä. Asunto- ja opintolaina pitäisi tulla huomioiduksi automaattisesti verokorttilaskelmassa, mutta nekin kannattaa ehdottomasti tarkistaa varmuuden vuoksi.
Muista säästökeinoista toimii myös omien suoratoistopalvelujen ja muiden toistuvien maksujen kriittinen läpikäynti – käytätkö kaikkia puhelimen maksullisia appeja? Tarvitsetko todella sekä Netflixin että HBO:n? Toisaalta tärkeää arjen säästökeinojen kartoituksessa on myös miettiä, mikä on sitä arjen luksusta, josta en halua luopua. Jos HBO, joogapöksyt tai tuorepasta merkittävästi parantavat hyvinvointiasi, tingi muualta mutta ei siitä!
Mitkä ovat sinun parhaat arjen säästövinkkisi? Oletko jo aloittanut hätävarakassan kartuttamisen?
PS. Meitä joskus pyydettiin merkkaamaan postauksiin, kumpi on kirjoittanut minkäkin postauksen. Muun muassa tätä postausta ovat molemmat kirjoittaneet ja kun tekstissä puhutaan minä-muodossa, niin sen on jompi kumpi kirjoittanut koskemaan itseään! 🙂
Hyviä säästövinkkejä ja mielenkiintoinen kirjoitus!
TykkääTykkää
Paluuviite: Miksi maksaa maltaita kampaajalla, kun halvalla saa hyvää – kokemuksemme Cuttersista ja alennuskoodi | Budjetistit