Luottokortit ja osamaksut

Suhtautumisemme luottokortteihin on hyvin kielteinen. Kuten lähes 80 % suomalaisista, omistamme luottokortit (tosin Doris on unohtanut omansa pin-koodin), mutta niitä käytetään äärimmäisen harvoin. Haluamme ensin omistaa hankintaan vaadittavat rahat ja vasta sitten ostaa sen. Suurempia hankintoja varten meillä on säästötilit, joissa on “pahan päivän puskurirahamme” ja joita käytämme esimerkiksi matkojen ostamiseen. Hyvin harvoin tulee eteen … Jatka artikkeliin Luottokortit ja osamaksut

Doriksen heinäkuu

Luulin kuluttaneeni heinäkuussa todella vähän, mutta kuukausikatsaus paljasti todellisuuden. Tavoitteeni on pitää ruoka- ja päivittäistavaraostokset alle 200 eurossa, mutten tässä(kään) kuussa onnistunut siinä. Haluan jatkossakin tehdä eettisiä kulutusvalintoja ruokakaupassa ja esimerkiksi vegaaniset tuotteet ovat usein keskimääräistä kalliimpia. Helpoin tapa vähentää ruokakuluja olisi kuitenkin tehdä itse ruokaa. Olen todella laiska laittamaan ruokaa ja nyt vielä koiranpentu … Jatka artikkeliin Doriksen heinäkuu

Lomarahat

Doris kuuluu siihen onnekkaaseen joukkoon, joka saa tänä kesänä kesälomarahat. Tilille kilahti 1 260 euroa normipalkan päälle, jee! Työsuhteenihan ei ole kestänyt niin pitkään, että olisin ehtinyt ansaita täyttä palkallista lomaa, mutta tämä oli itselleni tärkeä asia työsopimusta neuvoteltaessa ja onneksi työnantaja suostui siihen (neuvottelu meni kaavalla: haluan kk-palkan X, työnantaja ehdotti Y:tä, ehdotin Z:aa … Jatka artikkeliin Lomarahat

Mikä on sopivankokoinen puskurirahasto?

Olemme muutamaan otteeseen maininneet puskurirahaston tärkeyden ja että sellainen pitää olla ennen sijoittamiseen ryhtymistä. Mikä se puskurirahasto sitten on ja paljonko sitä pitäisi olla? Puskurirahasto tarkoittaa säästötilillä olevaa summaa, jonka voi helposti ottaa käyttöön yllättävän menon iskiessä. Jos vaikkapa auto hajoaa, puskurirahastosta otetaan korjaamiseen tarvittava summa sen sijaan, että jouduttaisiin turvautumaan luottokorttiin tai kulutusluottoon. Puskurirahasto … Jatka artikkeliin Mikä on sopivankokoinen puskurirahasto?

Kuukausisäästäminen

Molemmilla budjetisteilla on rahaa edellyttäviä tavoitteita ja unelmia. Monet liittyvät kuluttamiseen: rakastamme matkustelua ja haluamme satsata siihen. Lisäksi matkoilla sallimme itsellemme shoppailun, jota emme Suomessa pahemmin harrasta. Tästä olemmekin jo aiemmin puhuneet. Sen lisäksi haluamme laittaa rahaa poikimaan, eli tehdä sijoituksia – suurimpana niistä viime viikolla ostettu asunto! Näiden unelmien ja tavoitteiden mahdollistamiseksi säästämme joka … Jatka artikkeliin Kuukausisäästäminen